Suomen hallituksen eilinen asevientipäätös oli arabikevään hengen vastainen

Suomen kansa sai joululahjaksi hallituksen eilen tekemän päätöksen lähettää aseita Saudi-Arabiaan, maahan jonka johtajat käyttävät niitä tappaakseen ei vain oman maansa, vaan myös naapurimaiden kansalaisia, jotka uskaltavat asettua ihmisoikeuksia polkevia hallitsijoita vastaan.

Suomen hallituksen päätös oli käsittämätön. Yhtäältä se oli selvässä ristiriidassa hallituksen itselleen laatiman ohjelman kanssa, jossa todetaan mm., että ”Suomi on YK-politiikassaan aloitteellinen ja panostaa erityisesti kriisien ennaltaehkäisyyn ja rauhanrakennukseen sekä ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion edistämiseen. Hallitus edistää oikeusvaltion, demokratian ja ihmisoikeuksien kehitystä kahdenvälisissä suhteissaan ja kansainvälisissä järjestöissä rakentavalla ja tuloksiin pyrkivällä otteella."

Toisaalta, eikö hallitus lainkaan pohtinut päätöksen seurauksia. Esimerkiksi sitä, kuinka pahasti se nöyryyttäisi Suomen kansaa, jota maailmalla hyvin laajasti on pidetty esimerkillisenä rauhan rakentajana ja konfliktien selvittäjänä. Tai sitä suurta todennäköisyyttä, että myös Martti Ahtisaaren Nobelin rauhanpalkinnon arvostukselta murenisi pohja. Millaisen kuvan maailman lapsille ja nuorille antavat kansan (!) valitsemat korkeat päättäjät, joille asekaupoista saatava suuri raha ihmisten sortamiseen ja tappamiseen on tärkeämpi, kuin sen rahan käyttäminen väkivallattomiin ponnistuksiin yhdessä esim. YK:n tai muiden rauhaa rakastavien maiden kanssa.

IISALAMEN POIKA

Iisalmen poika oli ensimmäistä kertaa Helsingissä. Isot pojat olivat neuvoneet, että Helsingissä kannattaa käydä Kaivohuoneella. Sinne poika suunnistikin heti junalta. Häntä vähän jännitti ja siksi hän terästi oloaan väkevillä.
Nyt hän tuli niin rohkeaksi, että päätti uskaltaa pyytää lähintä tyttöä tanssiin. Muutaman tanssiakeleen otettuaan poika teki vielä suoremman ehdotuksen.
- Mikäs siinä, tyttö sano. Mutta se maksaa.
- Asia järjestyy, poika sanoi. Ja niin mentiin tytön asunnolle. Neitosen hämmästys oli suuri, kun poika pani viisisatasen yöpöydälle ja sanoi: Se on sinulle.
Kohtelu oli sen mukaista. Poika ehdotti tapaamista myös seuraavana iltana. Se sopi tytölle. Sama näytelmä toistui, viisisatanen ilmestyi yöpöydälle: "Se on sinulle!"
Nuoret tapasivat vielä kolmantena iltana ja taas poika oli yhtä reilu rahoistaan.
Kolmantena aamuna tyttöön iski ahneuden peikko ja hän kysyi: - Missä päin Suomea noin reiluja nuoria miehiä kasvaa?
- Minnoon Iisalamesta, poika vastasi.
Tyttö riemastui: - Mutta sieltähän minnäi oon!
Poika sanoi ilkikurisesti: - Kyllä mie sinut tunnen. Sinnoot Virtasen Taimi. Äitis käski tuuva sulle tuhatviissattoo markkoo.

Avoin kirje presidenttiehdokas Sauli Niinistölle 14.11.2011

 

Tervehdys atomikaupunki Loviisasta!

Olit vakuuttava TV1:n viime lauantain Ykkösaamussa! Erityisen hyvää oli, että otit esiin päähänpotkittujen aseman. Siinä kiinnitti huomiotani erityisesti käyttämäsi sana 'syrjäytyneet'. Samoin po. sanan käyttöön ovat kiinnittäneet vakavaa huomiota kansalaisjärjestöt (kuulun itse pieneen suomenruotsalaiseen järjestöön nimeltään NätverkX), joiden keskuudessa tuo sana vaaditaan muutettavaksi vastaamaan todellisuutta. Oikea termi on 'syrjäytetyt'. Kukapa nyt pysyvästä tai edes vähemmän pysyvästä työsuhteesta tms.:sta haluaisi omaehtoisesti syrjäytyä, varsinkaan työttömyyden pahimpaan seuraamukseen: köyhyyteen.

'Syrjäytynyt'-sanan käyttö on poliittista jargonia, jolla joko hämätään kansaa tietoisesti tai annetaan selvästi ymmärtää, että työttömyys on lähtökohtaisesti työttömän itsensä syy. Ilmiön psykologian kaikessa alastomuudessaan vahvistaa se, että vastuu kansalaisen työttömäksi joutumisesta, samoin kuin työttömyyden aiheuttamista taloudellisista ym. seurauksista, on lakien ja asetusten estämättä sälytetty yksipuolisesti työttömien harteille.

Sillä voi vain kuvitella, kuinka harvalukuinen on kansalaistemme joukko, joka satojen tuhansien (!) ihmisten kokemasta köyhyydestä ja nöyryytyksestä ei haluaisi irtautua ja päästä työnsyrjään kiinni. He kaikki tietävät sen, että vain työstä saatava palkka varmistaa kansalaiselle asiallisen toimeentulon ja hyvinvoinnin. Muuten, kun puhutaan kansalaisjärjestöjen hellimästä perustulosta eräänä vaikuttavimpia keinoja parantaa kansalaisten universaaleja oikeuksia ja yhdenvertaisuutta, väitteet perustulon laiskistavasta vaikutuksesta voidaan em. perustelulla heittää oitis roskakoriin. Ihminen, joka on syrjäytetty yhteiskunnan aktiivikansalaisuudesta, ja pahimmassa tapauksessa leimattu (näin hyvin monet työttömät kokevat) epäkelvoksi yhteiskunnan hylkiöksi, niin mitä tässä valossa tällaiste väitteiden semantiikka tarkoittaa? Ilmeisesti sitä, että hyljättyjen ihmisten pitäisi laiskistua vielä enemmän! Ei sitä, että heille haluttaisiin palauttaa heidän arvokkuutensa ja ihmisarvonsa!

Sellaiset puheet ovat vain hyväosaisten ay-liikkeessä asemansa puolesta turhaan pelkäävien läpinäkyvää pahansuopaisuutta – ja ymmärtämättömyyttä työttömien vaikeaa elämäntilannetta kohtaan.

Lainsäädännöstä heijastuva, työtöntä pahasti nöyryyttävä hallintokulttuuri myötäilee viitattuja epäkurantteja lakeja. Miten se muuten voisikaan olla! Luukulta luukulle juoksuttaminen, mahdoton paperisota (loppuun ajattuina syrjäytetyt eivät aina osaa tai jaksa täyttää kuukausittain vaadittavia anomuksia eri viranomaisille ja etsiä lukemattomia lippusia ja lappusia sieltä sun täältä). Kummastusta herättää erityisesti syrjäytettyjä palvelemaan palkattujen sosiaali- ja työvoimatoimiston (ennen tämäkin termi vastasi todellisuutta: se oli aito työnvälitystoimisto silloin, vielä 80-luvulla, kun elintaso oikeilla elintasomittareilla mitattuna oli vielä huomattavasti korkeampi kuin tänä päivänä!) sekä muiden viranomaisten asenteet ja päätökset, jotka ovat ristiriidassa jopa työ- ja sosiaalilainsäädännön perusoikeuksien sekä TSS-oikeuksia koskevien kansainvälisten sopimusten sääntöjen ja käytäntöjen kanssa.

Mutta mitä viranomaisetkaan voivat muuta tehdä, kun he joutuvat asiakkaittensa vihaisiin reaktioihin vastatessaan vetoamaan lakipykäliin?! Nykyinen sosiaalietuuksiin liittyvä kontrolli tulisikin arvioida kriittisesti perustuslain 1 §:n ihmisarvon sekä oikeuksien ja vapauksien näkökulmasta sekä myös yksityissuojan näkökulmasta. Myös termi 'sosiaalietuudet' on vahvasti väritetty kuvaamaan aivan muuta kuin sitä rahaa, jolla toimeentulotuen varassa kituuttava työtön yrittää köyhyydessään tulla toimeen. Paljon lähempänä totuutta olisi sana 'köyhäinapu', jopa 'almu'. Ei köyhien asemaa pidä sievistellä!

Lainsäädäntö lähtee tänä päivänä siis niistä premisseistä, joiden mukaan työmarkkinat ja niiden ”johdannaisina” taloudellisen, kulttuurisen ja sosiaalisen vaikuttamisen mekanismit toimivat vahvemman oikeudella ja ehdoilla. Yhteiskunnallisten murrosten, kuten nykyisen kaltaisen suurtyöttömyyden, uhatessa (myös yhteiskuntarauhaa), nämä vahvemmat toimijat vapautetaan kuitenkin kaikesta vastuusta, mutta epäkohtien ja onnettomuuksien vakavista seurauksista laitetaan kärsimään ne, joilla ei ole patogeenin kanssa mitään tekemistä! Voi vain arvailla, mitkä nämä toimijat ovat nimeltään. Ne ovat niitä tahoja, joiden toimesta toteutuu poliittisen eliittimme harjoittama uusliberalistinen (lue: turbokapitalistinen) politiikka ja kehitystrendi, " new management", jolla turvataan perustuslain tarkoittama ”yhdenvertaisuus lain edessä” eli hyvinvointi muille kuin yllä mainituille sadoilletuhansille kansalaisille.

Kansalaisjärjestöissä (niissä, jotka eivät toimi valtion avustuksilla) ollaan hyvin huolestuneita valitun kehitysopin vaikutuksista. Suunta on hyvin vaarallinen! Yhä huolestuttavampia esimerkkejä nousee esiin. Niistä vakavimpia ovat ns. kuntauudistus, joka toteutuessaan merkitsee kansanvallan ja demokratian rajua heikentämistä, sekä erityisesti kunnallisten peruspalvelujen edelleen heikentämiseen tähtäävät toimet. Muutama sana tässä vain jälkimmäisestä.

Uusliberalismin keskeiseen ideologiaan kuuluu kriisiyttää julkiset palvelut, jotta ne voidaan ulkoistaa liike-elämälle – ja esim. sairaanhoitopalvelut toteuttaa tehokkaammin! Uusliberalistit ovat vain ”unohtaneet” yhden pikku asian: sen, että he eivät ole tuoneet julkisuuteen hallussaan olevaa mittaria, jolla voitaisiin yleisen edun nimissä todentaa liike-elämän ehdoilla tapahtuvan sairaanhoidon suuremman tehokkuuden tai paremman tason verrattuna julkishallinnon sairaanhoitoon. Sen toimintaedellytykset oli siis ehditty jo kriisiyttää ennen kuin vastustajat pääsivät puuttumaan asiaan! (Vrt. salakavala valtion kehysbudjetointi, joka toimii erinomaisen tehokkaasti kunnallisten peruspalvelujen kriisiyttämisen instrumenttina - ja tehostaa myös pyrkimyksiä em. kuntauudistukseen.)

Peruspalvelujen ulkoistamisen yhteiskunnallisista vaikutuksista ei ole vielä kattavia tutkimuksia, mutta juuri peruspalvelujen ollessa kyseessä huoli eriarvoisuuden lisääntymisestä edelleen kansan keskuudessa kasvaa kaiken aikaa. Asiaan on kiinnittänyt vakavaa huomiota julkisuudessa mm. perustuslakivaliokunnan pj. Johannes Koskinen. Mitä suuremmat voitot yrityksille, sitä kalliimmiksi peruspalvelut tulevat, sitä enemmän suhteessä muihin kansalaisiin työttömät ja köyhät joutuvat tinkimään entisestään heikennetystä ”ostovoimastaan”.

Vielä lopuksi. Kansalaisjärjestömme teki vuonna 2008 kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle (silloin Riitta-Leena Paunio) näistä em. työ- ja sosiaalilainsäädännön perusoikeuksien sekä TSS-oikeuksia koskevien kansainvälisten sopimusten sääntöjen ja käytäntöjen rikkomisesta Suomessa. Meitä oli neljän hengen työryhmä, jota johti sinunkin hyvin tuntema, arvostettu Helsingin yliopiston oikeustieteen prof. Lard D. Eriksson (hän oli puheenjohtajana hallituksen asettamassa perustuslain uudistamiskomiteassa), kantelun sisällön työstämisestä vastannut oikeustieteen tri Vivan Storlund sekä psykologi-teologi Linda Lavast-Slotte ja allekirjoittanut. Vetosimme Paunioon voimakkaasti ja pyysimme häntä kiinnittämään myös kansanedustajien huomion esille nostamiimme vakaviin epäkohtiin. Paunion vastaus oli epätyydyttävä; erityisesti siltä osin, että hän ei vienyt asiaamme eteenpäin eduskunnassa. Pidimme hänen menettelyään jopa käsittämättömä. Ehkäpä siinä oli takana se ajatus, että hän pelkäsi seurauksia, jos lähtisi arvioimaan kansanedustajien/lainsäätäjän osuutta edellä mainittuihin epäkohtiin, myös mahdollisesti periaatteella, että leivän antajan kättä ei pidä lähteä puremaan. Voin halutessasi toimittaa s-postitse tämän kantelun luettavaksesi. - -

Tarkoitukseni oli omalta puolelta - osin myös omista kokemuksestani – raottaa sitä ”salaperäisyyden verhoa”, jonka taakse kätkeytyy vielä paljon asioita, joista hyväosaisten Suomi tai edes lainsäätäjämme eivät tiedä riittävästi. Syy-seuraus-ilmiöihin lähempi tutustuminen auttaisi heitä kaikkia näkemään ”syrjäytyneiden” arkitodellisuuden kattavammin, voisiko sanoa: oikeassa valossa. Erityisesti lainsäätäjien olisi syytä ryhtyä muuttamaan asenteitaan ja paneutua seuraamaan säätämiensä lakien vaikutuksia kansan keskuudessa (vrt. esim. Turun yliopiston oikeustieteen prof. Jyrki Talan lausunnot asiasta). Nyt ei näin tapahdu – valitettavasti.

Jouko Hemmi

Loviisa

Regeringen driver små kommuner i kris

Bakgrunden till detta är å ena sidan socialdemokraternas "sysselsättningspolitik" med vilken de – tillsammans med landets högerkrafter – har konsoliderat arbetslösheten för cirka 250 000 människor. Detta verifieras med inblandningen av sdp-styrda FFC i Sata-kommitténs arbete, som socialdemokraterna drev nästan till fullständig katastrof. För dem är det bättre att hålla en arbetslös utom räckhåll för det sk. förtjänstbundna utkomststödet med vilket socialdemokraterna garanterar välbefinnande för en annan arbetslös.

Väntan på minskning av arbetslösheten och den fattigdom som är följden av den förda politiken - och som utgör samhällets värsta plågoris - står inte högt i kurs hos den nya regeringen, i synnerhet nu när FFC:s före detta ordförande, socialdemokratiske Lauri Ihalainen valdes till arbetsminister. Det är svårt för honom att välja en väg, som han inte känner till, nämligen att organisera arbete och på arbetet baserande social trygghet och välfärd för hundratusentals arbetslösa och fattiga. Förbättring av deras levnadsvillkors utifrån FFC-maktposition brydde Ihalainen sig inte om.

En sak som går parallelt med den ”sysselsättningspolitik”, som socialdemokraterna under decennier bedrivit på "elitens" och de människors villkor som fått behålla sitt arbete, leder den nya regeringens agenda till ödeläggelse av landsbygden. Jag avser nedbrytningen av de små kommuners livskraft som under ledning av samlingspartiet och socialdemokraterna med mer eller mindre tvång skall inkorporeras med stora centralkommuner och -städer. Hur ska detta skötas? Hur annars än enligt dagens nyliberalistiska stil: små kommuner och deras grundtjänster drivs i kris för att få motiveringar till beslut genom vilka den minsta kommunens beslutfattare, som ännu bryr sig om den mest avlägsna byns invånare, överförs till storkommunen och därmed dränks i byråkrati.

När grundtjänsterna på så sätt gjorts obrukbar eller dåligt fungerande - med andra ord, "olönsamma" - kan de lätt flyttas till tillväxtcentrumet och utlokaliseras till privata företag. De få människor, mestadels ensamma åldringar, som vägrar att förlora sin identitet eller inte orkar flytta till tillväxtcentrumet, blir bortglömda och övergivna i sin utarmade by utom räckhåll för den service som kraftigt ökat i pris på grund av utlokaliseringen. Slutligen händer det att även de sista bönderna tvingas flytta till de nya, ståtliga storkommuncentra.

Innan Lipponens socialdemokratiska regering utvecklade sin förödelseideologi, såg riket annorlunda ut: friska och livskraftiga kringkommuner och -byar var förutsättningen – och garantin – för välfärd och framgång för centralkommunen. Vad händer om regeringens kortsynthet gör en kraftig eller oåterkallelig åderlåtning av den finländska livsmedelsproduktionens självförsörjningsförmåga? Vi har anledning att förvånas över varför de som bestämmer i frågor som gäller de stora utvecklingslinjerna för vårt land och folk inte ens tagit saken till diskussion. Eller kommer den politiska kultur som folket redan på allvar dömt att fortsätta?

Iltalehti 1.12.2001:   

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011113014855009_uu.shtml                                                                                                                                                                                                   Yle: Suomella suuret asekaupat Saudi-Arabiaan - ministerit vaikenevat

Kirjoitin Facebookin tänään: Ei voi millään kriteereillä olla oikein, että Suomi myy aseita sellaisten maiden hallitsijoille, joissa nämä käyttävät niitä omia kansalaisiaan vastaan. Rauhan ja ihmisoikeuksien puolustamisessa, joihin ymmärtääkseni Suomikin on sitoutunut, ei voi olla kahta eri mielipidettä.                                              

Finland having very good reputation for questions of peace and human rights worldwide, is going to sell heavy weapons to countries and regimes who will use them to oppress their own people!

Herää kysymys, millaiseen valoon esim. Martti Ahtisaaren Nobelin rauhanpalkinto ja hänen mittava uransa rauhanponnisteluissa monissa eri maissa joutuu, jos ao. ministerit ja hallitus tekevät myönteisen aseidenvientipäätöksen.  Millaisen arvovaltatappion ei vain mamme hallitus ja eduskunta, vaan Suomen kansa, joutuu nielemään, jos Suomi tällaisen, vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin johtavan päätöksen typeryydessään tekee.