LISÄÄ AJATUKSIA KUNTAUUDISTUKSESTA – JA SEN LIEPEILTÄ

Sodan jälkimainingeissä hiellä ja yhteisöllisyyden voimalla rakennettu hyvinvointiyhteiskuntamme ollaan nyt ns. kuntauudistuksella syöksemässä syvän suon syövereihin. Siitä hyvinvoinnista, joka vielä 80-luvulla aidoilla hyvinvoinnin mittareilla mitattuna oli huomattavasti korkeammalla tasolla kuin tänä päivänä, on pian jäljellä vain aikakirjojen merkinnät. Muistan hyvin tuon Keynesin oppeja toteuttaneen solidaarisuuden kulta-ajan, jolloin päättäjillä oli tahto välittää kansalaisista ja heidän perustarpeistaan, kuten perustuslain suomasta oikeudesta työhön.

Tänään ei välitetä ihmisistä eikä työstä, mistä esimerkkinä käy kontekstiin liittyvä semantiikka: nykyiset työvoimatoimistot olivat hyvinä aikoina vallalla olleen toisistamme välittämisen kulttuurin aitoja työnvälitystoimistoja. Johtajatkin olivat silloin johtajia, nyt he ovat lähinnä hallitsijoita.

Vielä 70- ja 80-luvulla kuntien itsemääräämisoikeutta ja itsehallintoa kunnioitettiin. Katsottiin, että hyvin toimeen tulevat, elinvoimaiset ympäryskunnat ovat alueen keskuskunnan menestyksen turva ja tae. Suuri lama 90-luvun alussa muutti perusteellisesti kaiken. Silloin omaksuttiin – ilmeisesti juuri osana lamasta selviytymisen strategiaa - kansakunnan uudeksi poliittiseksi kulttuuriksi uusliberalistinen hallintomalli, "new public management". Sen keskeinen ominaisuus ja toimintatapa on kriisiyttää julkishallinnon palvelut ja toiminnot sekä – niiden osoittauduttua toiveiden mukaisesti päättäjien silmissä toimimattomiksi ja/tai tehottomiksi – siirtää ne yksityisyritteliäsyyden varaan, mikä tässä kontekstissa erityisesti vaikeuttaa pienten ja syrjäisten kuntien toimintaedellytyksiä. Kokemukset tuon Yhdysvalloista levinneen opin seurauksista ja jäljistä maassamme ovat jo ennen kuntauudistustakin riittävän pelottavat.

Toinen keskeinen piirre kansaa kahtiajakavan sekä työttömyyttä ja köyhyyttä ylläpitävän opin luonteessa on kaiken keskittämisen megalomaaninen vimma. Keskittäessään elämisen laadun kannalta keskeiset palvelut yritysmaailman hoidettavaksi suuriin megakuntiin kuntauudistus merkitsee toisaalta yritysten menestymiselle entistä parempia toimintaedellytyksiä - siis noissa suurissa keskuskunnissa. Mutta näistä premisseistä se on myös kuolinisku ympäristökuntien ja -kylien pienyrityksille. Sillä mitä merkitsee niille esimerkiksi se, että näillä perifeerisillä alueilla, joista väki kimpsuineen kampsuineen joutuu muuttamaan palvelujen perässä keskuskuntaan, maan ja kiinteistöjen arvot romahtavat, kun taas keskuskunnassa niiden arvot kohoavat huimasti?

Vain suuri on kaunista. Vain raha on tärkeää! Se raha, joka tappaa köyhtyvillä alueilla vielä kituvat pienyritykset megakuntiin ryntäävien suuryritysten voittaessa julkishallinnon tarjouskilpailut. Se raha, joka toimintansa kannattamattomana lopettaneilta pienyrittäjiltä nyt entistä liukkaammin sujahtaa  suuryritysten ja ulkomaisten pääomasijoittajien taskuun. Se raha, joka lopulta tuhoaa pienet ympäristökunnat. Se raha, joka ei enää salli syrjäkylän vanhusten, sairaiden ja muiden hyljättyjen matkustaa megakuntaan saamaan hoitoa, jonka hinnan kohta pääsääntöisesti ulkomailta "johdetut" yritykset ovat – liiketoiminnan pelisääntöjen mukaan – hilanneet välttämättömyyspalveluja tarvitsevien köyhtyneiden mummojen ja pappojen jne. ulottumattomiin.

Pääministeri Katainen ja kumppanit ovat kuntaudistusvimmassaan väittäneet, että kuntaliitoksia ei uudistuksessa toteutettaisi pakottamalla. Sellaiset väitteet ovat tuulesta temmattuja. Kun hallituksen toiminnan johtotähtenä on uusliberalistinen kehitysoppi, hallituksen ei tarvitse muuta tehdä kuin jättää perustuslaki noudattamatta ja käyttää valtionosuusjärjestelmää ”peukaloruuvina, jota vääntämällä nykyisiä, itsehallinnon suojaamia kuntia pyrittäisiin taivuttamaan 'vapaaehtoisiin' kuntaliitoksiin”. (Prof. Kaarlo Tuorila Kuntarakennekirjassa: http://www.kaks.fi/sites/default/files/Polemia84_netti_KUNTARAKENNEKIRJA.pdf). Itse asiassa näinhän on uusliberalististen oikeistohallitusten aikana jo parinkymmenen viime vuoden aikana menetelty: kunnilta on ns. kehysbudjetoinnin nimissä jatkuvasti vähennetty määrärahoja peruspalvelujen vaaditusta tasosta ja riittävästä määrästä. Tällaisen politiikan tarkoitusperät ja tavoitteet tulivatkin edellä mainituksi.

Kansalaisyhteiskuntamme oirehtii pahasti – ilman kuntauudistustakin. Omaksutun yhteiskuntapolitiikan seurauksista mainitsen tässä vain pahimmat oireet: vuodesta toiseen ylläpidetty, jatkuva yli 200 000 ihmisen työttömyys ja sen vakavin yhteiskunnallinen seuraus köyhyys sekä ihmisten sairastavuus (vrt. myös esimerkiksi prof. Juha Siltalan erinomainen analyysi kirjassaan ”Työelämän heikentymisen lyhyt historia”), vanhustenhoidon vakavat epäkohdat jne. Puhutaan myös paljon työelämästä 'syrjäytyneistä'. Tämän sanan semantiikka on hyvin syyllistävä. Sen asemesta tulisi käyttää sanaa 'syrjäytetty', joka paremmin kuvaa työmarkkinoiden tämän päivän pelisääntöjä ja käytäntöjä, joiden mukaan syyllisiä ihmisten ”syrjäytyneisyyteen” ovat muut kuin maamme mahtavat ay-liike ja työnantajat. Vastuuta työttömyydestä ja sen vakavista seurauksista eivät siis kanna em. mahtijärjestöt, vaan se on yksipuolisesti ja yksiselitteisesti aina sälytetty heikoimmille eli ”syrjäytyneille”.

Kuntauudistus hallituksen suunnittelemalla tavalla kiihdyttäisi maaseudun  autioitumista ja olisi kova isku maamme eheydelle, jopa yhteiskuntarauhalle. Mitä se merkitsisi elintarvikehuollolle ja omavaraisuudellemme, sitäkin olisi syytä pohtia. Mikäli Kataisen hallitus ei luovu  suunnitelmastaan tai muuta sitä radikaalisti, kuntauudistus tulisi entistä enemmän syrjäyttämään ihmisiä ei vain heidän työstään ja toimeentulostaan, vaan myös satojen tuhansien ihmisten maahan, paikkaan, kotiseutuun ja kulttuuriin sitoutunut identiteetti murskaantuisi.

Nyt on korkea aika vahvojen vastavoimien herätä, jotta hallitus saataisiin palaamaan ruotuun valitsemaltaan tuhon tieltä.