YDINVOIMAN LISÄRAKENTAMISESTA LUOVUTTAVA!

(Lähetetty Vihreiden kansanedustajille 22.11.2013)    

 

Tervehdys Turusta!

Ydinvoiman lisärakentamistarvetta on vahvasti perusteltu sillä, että sähkön tuonti on viime aikoina lisääntynyt voimakkaasti. Kansalaisille on tuonnin määrästä annettu varsin ristiriitaista tietoa. Tarkoitusperät ovat selvät, koska juuri ydinvoiman rakentamista puolustavan Energiateollisuus Oy:n antama tieto poikkeaa esim. julkishallintoa edustavan TEM:n informaatiosta.

Toisaalta ihmetyttää, että Työ- ja elinkeinoministeriöltä ei ole - ainakaan netissä, kuten pitäisi olla - saatavissa tältä vuodelta mitään tietoa sähkön tuonnin (tai nettotuonnin) määrästä. Sen sijaan Energiateollisuus on julkaissut (web-sivut) tiedot, jotka kertovat sähkön tuonnin kasvaneen tänä vuonna. Ilmoitettu kasvun voimakkuus verrattuna viime vuoteen kuitenkin hämmästyttää: onko siihen lainkaan luottamista? Esimerkiksi juuri TEM:n tilastoissa tuonti on päinvastoin parin viime vuoden ajan laskenut huomattavasti.

Kokonaan eri mittakaavan kysymys on kuitenkin ydinvoiman turvallisuus. Syvällinen, asiantunteva keskustelu siitä on valitettavasti kokonaan unohdettu tämän nykyisen kuin käärmettä pyssyyn ajettavan uuden ydinvoimalahankkeen yhteydessä.  Ollakseen uskottava ydinenergian rakentamisesta vastuullisten tulisi kertoa kansalle niistä mammuttiluokan riskeistä, jotka liittyvät kaikkiin ydinvoimaloihin. Satu Hassin blogikirjoituksessa (joskus pari vuotta sitten) Vihreässä Langassa esiin nostamat veden liikkeiden vaikutukset Olkiluodon jätteiden sijoituspaikan kallioperäonkaloissa... niin, niitä ei kukaan ole ottanut vakavasti. Myös ilmastomuutoksen seurauksena odotettavissa olevat merien vedenpinnan kohoaminen ja vuosittain voimistuvat myrskyt saattavat olla Suomenkin matalille merenrantamille rakennettujen ydinvoimaloiden turvallisuudelle jo piankin tosi vakava uhka. Entäpä muut riskit? Niistäkään ei kansalle ole kerrottu eikä keskustelua käyty. (Ks. blogikirjoitukseni 26.2.2013: http://joukohemmi.blogspot.fi/)

Hyvä Ville Niinistö ja muut Vihreät, nyt olisi Vihreillä, joiden edustamia arvoja kannatan lämpimästi, todellinen tuhannen taalan paikka vaikuttaa sen puolesta, että tästä uudesta JÄRJETTÖMÄSTÄ ydinvoimalahankkeesta luovutaan. Nostakaa se paitsi omalle myös hallituksen agendalle. Sillä asialla on polttava kiire!

Ystävällisin terveisin
Jouko Hemmi

TURUN RATIKAT JA KIVIJALKAKAUPAT VS. KESKUSTAN ELÄVÖITTÄMINEN

"Koko kulutuskulttuurimme on rakennettu auton varaan, vaikka bensiini-moottorin hyötysuhde on vain noin 25 prosenttia”, toteavat Aaro Kiuru ja Saara Ilvessalo (TS 26.3.). Näin he asettuvat tukemaan kaupunginvaltuuston Turun seudun joukkoliikenne 2020 –selvityksestä tekemää päätöstä (14.12.2009, § 278), jonka mukaan ”Raskaimmin kuormitetuille linjoille toteutetaan pikaraitiotie, kun sille on rahoitukselliset ja kaavalliset edellytykset sekä valtionrahoitus ja muiden seudun kuntien osuus toteutuksesta on sovittu.”

Turkulaisen pääkirjoituksessa (15.-16.3) Tomi Kangasniemi ilmaisee huolensa keskustan kivijalkakauppojen häviämisestä: ”Kehitys on surullinen, sillä kaupungin keskustojen elävyys on pitkälti kiinni pienistä erikoisliikkeistä.” Syyksi hän mainitsee mm. sen, että kaupan keskittyminen naapurikuntiin ja kaupunginrajoille ei olisikaan hyvä asia.

Tomi on aivan oikeassa siinä, miten keskustan elävyys vaikuttaa näihin kauppoihin. Menestyäkseen molemmat tekijät tarvitsevat toisiaan. Mutta se lukko, joka on ollut esteenä keskustan kehittämiselle, tulee ensin avata, jotta Tomin viittaama keskustan elävöittämisprosessi saadaan käyntiin. Se ei lähde siitä oletuksesta, että erikoisliikkeet tulisivat takaisin keskustaan, jos ei ole pohjaa jolle rakentaa. Puuttuu yleiskaava, jonka ”päälle” keskustan elävöittämissuunnitelmat laaditaan. Vain näin syntyy se hyvä kehä, joka jatkuu, kun keskustaan palaavat pienet hyvän henkilökohtaisen palvelun liikkeet erikois-, lahja- ja käsityötuotteineen jne. omalta osaltaan vetävät väkeä lisää keskustaan. Kaupat eivät tule takaisin kaupunkikehityksen stagnaatiotilan jatkuessa!

Ratikoiden palauttamishanketta tukee maailmalla vahvistuva raitiotie-liikenteen asema kestävän kehityksen arvojen toteuttajana.  Hankkeen hyötypuolta korostavat myös hupenevat öljyvarannot ja fossiilisten polttoaineiden jatkuva kallistuminen. Ratikkaliikenne on esim. Norjan Bergenissä osoittautunut juuri näistä lähtökohdista hyvin onnistuneeksi ratkaisuksi vähentäessään parin viime vuoden aikana selvästi kallistuvan yksityisautoilun määriä.

Näin tapahtuu myös Turussa, kun kapasiteetiltaan tarkoituksen mukainen kalusto ja reitistö toteutetaan em. hyvien tavoitteiden ja kestävien arvojen kanssa yhteensopivina. Shoppaajat alkavat enenevässä määrin palata keskustaan – asioimaan myös keskustan elävöittämissuunnitelmien toteu-tumisen johdosta jälleensyntyneissä kivijalkaliikkeissä. Autojen melun, saasteiden ja ruuhkien enää häiritsemättä he viihtyvät nyt keskustassa pitempäänkin nauttiakseen kaupunkikeitaaksi ja vetovoimaiseksi matkailu-nähtävyydeksi rakennetun ydinkeskustan visuaalisesta, sisällöllisestä ja yhteisöllisestä ilmeestä, jota ei muualta löydy.

Kaupunkimme kehityksen hyvän kehän matkailumarkkinointiin saadaan lisä- potkua, kun siihen voi-daan perustellusti kytkeä myös Raisio ja Naantali, joiden matkailupalvelutarjontaan niin kotimaiset kuin ulkomaiset vieraamme mieluusti taittavat tutustumismatkansa pikaratikoiden mukavasta ja rentout-tavasta tunnelmasta nauttien. Argumentti, minkä vuoksi myös Raisio ja Naantali saattaisivat helposti osallistua raitsikkaliikenteen perustamiskustannuksiin.

TURUN KESKUSTAA KEHITETTÄVÄ LAIN MUKAISESTI

(Julkaistu Turkulainen-lehdessä 8.2.2014)

Pauliina de Anna ja Maarit Nermes nostavat (Turkulainen 15.1.) ansiokkaasti esille ne syyt, miksi kaupungin ydinkeskusta on jäänyt jo useamman vuosikymmennen ajan kehittämättä. Kirjoittajat toteavat: ”(...) on kulunut 11 vuotta, eikä osayleiskaavasta ole saatu aikaiseksi edes luonnosta. Sen sijaan on laadittu kahteen kertaan torikulman ja toriparkin asemakaavat, jotka hallinto-oikeus tai korkein hallinto-oikeus ovat jo kertaalleen kumonneet.”

Asiakirjoista käy ilmi, että silloinen kaupunginjohtaja (Kok.) oli keskustan ”kehittämiseksi” perustamansa työryhmän vetäjänä sivuuttanut kaupungin ao. päätöksentekoelinten, kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen sekä kiinteistö- ja rakennustoimenlautakunnan kuulemisen. Työryhmän loppuraportin ”Turun keskusta-alueen kehittäminen 23.6.1993 (30 s.)” johdonmukainen seuraus oli, että kaupunginjohtaja lähti yhdessä tuntemiensa liikemiesten kanssa toteuttamaan raportin periaatepäätöstä kaupungin ydinkeskustan kehittämiseksi. Päätöstä ei siis tehty kuntalain mukaisesti kaupunginvaltuustossa. Nekin päätökset, jotka kaupunginvaltuusto myöhemmin teki, kuten keskustan osayleiskaavan laatimispäätös vuodelta 1997, on jätetty kuntalain vastaisesti täytäntöön panematta.

Kaupungin ydinkeskustan suunnittelu on palautettava oikeille raiteilleen, jolloin – laatimalla keskustan kehittämisen osayleiskaava – voidaan vihdoin varmistaa paitsi asioiden lainmukainen menettely myös ja erityisesti se, että vain näin menetellen saadaan kauppatorin, puutorin, maanalaisten paikoitushallien mahdollisen laajentamisen, matkakeskuksen sekä keskustan kautta kulkevan liikenteen jne. kattavan, hyvän kaupunkisuunnittelun periaatteet ja tavoitteet toteutetuksi.

Muussa tapauksessa – toriparkkimyönteiseksi harhautetun valtuuston päätösten pysyessä voimassa – maineikkaan Turun kaupungin keskustaa tultaisiin edelleenkin ”kehittämään” kuntalain, maankäyttö- ja rakennuslain sekä hyvän hallinnon ja demokratian pelisääntöjen vastaisesti. Sellaista yhteiskuntasuunnittelun harakiriä me laillisuutta ja hyviä pöytätapoja rakastavat turkulaiset emme yksinkertaisesti voi hyväksyä!

PERUSPALVELUJEN YKSITYISTÄMINEN OSASYY VALTION VELKAANTUMISEN KASVUUN?

(Julkaistu Turkulainen-lehdessä 20.11.2013)

Suositusta TV-sarjasta tuttu lääkäri Tapani Kiminkinen lataa täysillä Helsingin Sanomissa (1.11.) arvostellessaan hallituksen harjoittamaa julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon romutuspolitiikkaa. Hän toteaa, että vuosikymmenten aikana ”hiellä ja vaivalla” tasokkaiksi rakennettujen terveyskeskusten edelleen kehittämiseen ja ammattitaitoisen henkilöstön säilyttämiseen tarkoitetut rahat eivät enää riitä. Sen sijaan niitä riittää nyt jopa ”äyskäröidä” Attendon ja muiden monikansallisten suuryritysten miljoonavoittoihin!

Kuntien valtionosuuksien rumat leikkaukset aiheuttavat peruspalvelujen alati kasvavaa yksityistämistä. Kansakunnan hyvinvoinnin tärkein alue ryvetetään tämän päivän häikäilettömiä pelisääntöjä noudattavien globaalien korporaatioiden temmellyskentäksi. Kunnista on tehty pelinappuloita ja peruspalvelut esineellistetty hyödykkeiksi, joiden arvo bisnesmaailman silmin on sitä parempi mitä enemmän yritykset pystyvät kuntalaisten kustannuksella palveluista voittoa repimään. ”Jyvässeudulla Attendo perii kunnilta lääkärin päivätyöstä 27 000 euroa kuukaudessa, josta lääkäreille tilitetään ruhtinaalliset 12 000 euroa kuukaudessa.” Kiminkinen kertoo myös, että hurjemmistakin summista on kantautunut viestejä Itä-Suomen köyhistä kunnista!
Eipä ihme, että palvelujen yksityistämisen seurauksena veroparatiiseihin lähetetyt hulppeat rahamäärät tuottavat kunnille suuria budjettivajeita, jotka ne joutuvat kattamaan veroäyrin korotuksilla. Kunnista vuolaana pois virtaavaa rahaa ei korvata kuntalaisille eikä valtiolle niitä kenties jo satoja miljoonia euroja, jotka se vuosittain menettää veroparatiiseihin saamatta jääneinä verotuloina. Maamme mahtavin laitos, parlamentti, ei ymmärrä puhaltaa likaista peliä poikki. 
 
Mutta miten tällaiseen moraalittomaan toimintaan on ”ajauduttu”?  Arvostettu poliittisen historian emeritusprofessori Jorma Kalela antaa siihen vastauksen: ”Tänään on perusteltua todeta, että puolueet ovat vain nimellisesti (jos edes näinkään) kansalaisten kannalta vaikuttamisen väyliä. Puolueet ovat nykyisin ennen muuta valtion edustajia suhteessa kansalaisiin. Maan hallitusten ensisijainen tehtävä on hoitaa yhteyttä kansallisen ja  globaalin talouden välillä. Talouskasvun ja sen vaatiman kansainvälisen kilpailukyvyn turvaaminen on myös pyrkimys, jonka kaikki puolueet ovat hyväksyneet kaiken poliitiikan peruslähtökohdaksi ja viitekehykseksi...” Edustuksellinen demokratia ei hänen mukaansa tänä päivänä toimi.
 

Filosofi Pekka Himanen yhtyy valtion häneltä tilaamassa pamfletissa Kalelan tutkimustulokseen hieman toisesta näkökulmasta. Himanen toteaa Suomen tilasta: ”Suomi kärsii paitsi taloudellisesta myös henkisestä kestävyysvajeesta.” Väite taloudellisesta kestävyysvajeesta ei pidä paikkaansa: Suomihan ei koskaan ole ollut niin huikean vauras kuin tänään yli 300 000 työttömällään ja 900 000 köyhällään. Henkisestä kestävyysvajeesta olen Himasen kanssa samaa mieltä. Häneltä jäi kuitenkin kertomatta, ketkä tai mitkä tahot tuota henkistä kestävyysvajetta tuottavat. Vastaus löytyy edellä viitattujen talousmahtien ja valtaeliitin/valtionedustajapuolueiden etujen vaihdantasuhteesta, jossa korkeat päättäjämme mestaroivat humaanisuutta ja oikeudenmukaisuutta rakastavaa kansaansa vierailta mailta omaksumillaan uusliberalistisilla opeilla, joita myös turbo- tai tuhokapitalistisiksi kutsutaan.

SEDVANLIG SYSSELSÄTTNINGSPOLITIK I FAROZONEN

(Julkaistu Hufvudstadsbladet-lehdessä 22.7.2013)

Nils Torvalds skriver (Hbl 2.7.) om hur man borde bemöta de stora sam- hälleliga utmaningarna. Hans lösning på dem angår främst frågan om hur den enorma arbetslösheten borde avskaffas och om basinkomsten skulle spela någon roll i den kontexten. Jag är enig med honom om att ”det samhälleliga värdeskapandet sker genom arbete”. Jag tror att det allra viktigaste är hur arbetets värdeskapande realiseras och speciellt hur de mänskliga rättig-heterna enligt grundlagen verkställs.

 

”Därför behöver vi en industri- och sysselsättningspolitik (…) som ska åter- skapa arbetets roll som en grundpelare för själv- och högaktning”, säger Torvalds. Det blev oklart vad den politikens väsen är. Knappast syftar han på den rådande politiken och dess iver att fortfarande hålla 200 000 – 300 000 människor som arbetslösa och bibehålla den därpå följande storfattigdomen. Nästan en miljon fattiga hoppas på att befrias från sitt sociala stigma och återfå sin själv- och högaktning.

 

En dylik politik är knappast den rätta vägen för att garantera välmående för alla som bor i ett nordiskt välfärdssamhälle. Inte heller behöver man den för att ”återskapa arbetets roll (…) för själv- och högaktning”. Ty det instrumentet är redan i bruk – för dem som har lyckats bevara sitt anställningsförhållande! Nu behövs det en helt ny samhällsordning vars främsta mål är att återskapa en människovärdig status för dem som nu står utanför vår välfärds delaktighet och medbestämmande.

 

Den reformen kallas för basinkomst. En viss summa (en modell skulle ersätta basutkomststöden) tilldelas vederlagsfritt alla vuxna vilket innebär att en stor del av befolkningen inte längre behöver bli kontrollerad, stressad och föröd-mjukad genom det förnedrande socialskyddssystemet. Med basinkomsten ska socialbyråernas uppgift rationaliseras så att de hädanefter koncentrerar sig på att endast sköta om dem som verkligen behöver socialhjälp.

 

Socialskyddssystemets upplösning ger chansen för basinkomsten att ta hand om arbetsdugliga och andra på sina säregna sätt kreativa människor obero- ende av vilket slags värdeskapande jobb, verksamhet eller aktivitet de sysslar med. Det handlar speciellt om de hundratusentals arbetslösa vilkas erfaren- heter och kunnande inte åtnjuter den själv- och högaktning som de har för- tjänat.

 

I kölvattnet av socialskyddets justering förnyas vår arbetskraftsförvaltning vars lokala resurser samordnas med ansvarskommunen, dess företagsliv och andra vederbörande. Det uppstår en ny värdeskapande mekanism som just på lokalnivån bäst kan ta hänsyn till både arbetssökandens och arbetsgivarens behov. Basinkomsten förstärker en sådan sporrande livssyn ytterligare då man inser inkomsten vara banbrytare till en ny samhällspolitik som uppskattar det moderna arbetets och aktiviteternas mångsidighet samt människans naturliga behov att njuta frukterna av sin kreativitet för sig själv och samhället

.

Dessutom är basinkomsten mycket inspirerande för våra 200 000 småföre-tagare som utgör grunden för landets ekonomi då de med inkomsten kan klara lågkonjunkturer, tillfälliga avbrott i inkomstflödet, konkurshot etc. Det bästa med basinkomsten är ändå att arbetets utbud och efterfrågan kan mötas mycket bättre än i nuläget. Uppsökande ungdomsarbete är en bra början. Men basinkomsten ska rädda inte bara våra ungdomar, utan även övriga, från att falla offer för ett förnedrande system när de drabbas av arbetslöshet. (mera om basinkomst: http://perustulo.org/)

 

RAHALLA SAA – TERVEYTTÄKIN

(Julkaistu Turun Sanomissa 9.7.2013)

Pentti Välimaa kertoo (TS 17.6.) julkisen terveydenhuoltomme yksityistämisen seurauksista. Yksityistäminen on hänen mukaansa saavuttanut sellaiset mittasuhteet, että vain koulutetuilla ja varakkaimmilla ihmisillä on varaa hankkia kalliimpaa ja paremmaksi mainostettua palvelua yksityisiltä firmoilta. Heistä työsuhteisilla on lisäksi ilmainen työterveyshuolto. Vanhuksilla ja muilla vähävaraisilla ei ole varaa yksityisiin sairauskuluvakuutuksiin. Työmark-kinoiden käytettävissä olevilla työttömillä ei ole työterveydenhuoltoa, vaikka juuri he tarvitsisivat sitä pitääkseen yllä työkykyään. Vauraalla maallamme on kuitenkin varaa vuodesta toiseen reilusti yli 200 000 ihmisen suurtyöttömyy- den ja pian miljoona köyhää lähimmäistämme nöyryyttävän varattomuuden ylläpitämiseen.

Välimaa on oikeassa nimetessään em. vakavan yhteiskunnallisen oirehdinnan takana olevan patogeenin: ”poliittisen oikeiston Kokoomuksen johdolla”. Kyse on valtaeliitin omaksumasta uusliberalistisesta doktriinista, jonka tavoitteena on julkisten palvelujen yksityistäminen. Keskeistä tälle opille on, että julkinen terveydenhuolto kriisiytetään vähentämällä rajusti kuntarahoituksen valtion-osuuksia. Itse asiassa Katainen ja muut oikeistosenaattorit ovat valtion-ohjaukseksi verhotuilla toimillaan päättäneet kehittää valtakuntamme perin-pohjaisesti. Ollaan käynnistämässä kertarysäyksellä kuntauudistus, kunta-rakenneuudistus, kuntahallintouudistus, kuntajakouudistus, aluehallinto-uudistus, sosiaali- ja terveysuudistus jne. Kehitystä jouduttamaan on kehi- tetty terveyskeskusten palveluhenkilöstön kokopäiväiset työsuhteet osapäi-väisiksi, määräaikaisiksi, pätkittäisiksi, katkonaisiksi jne. Heidän työskentely-olosuhteensa on siis kehitetty kehityksen mukaisesti.

Julkisen perusterveydenhuollon rappeuttamisen perusteluihin kuuluvat luon- nollisesti tuulesta temmatut väitteet, joiden mukaan lääkärit hoitavat potilaansa laadukkaammin firmojen palveluksessa. Samalla kuitenkin ”unoh-detaan” mainita ne mittarit, jotka osoittaisivat väitteet oikeiksi. Samoin on jäänyt mainitsematta sekin, että kymmenet, kenties jo sadat miljoonat eurot sujahtavat sukkelasti palvelujen kilpailutuksen seurauksena monikansallisten suuryhtiöiden taskuun, pois hyödyttämästä yhteiskuntaamme. Näin varmiste- taan, että palvelujen kriisiyttämisellä menetetyt suuret rahat eivät palaudu terveyskeskusten lääkäripulan helpottamiseen, potilasjonojen lyhentämiseen, kasvavan eläköitymisen aiheuttaman lisääntyvän hoidon toteutukseen, vakavasti heikennettyjen työskentelyolosuhteiden korjaamiseen jne.

Surullista on se, että kansamme korkeat edustajat eivät näe metsää puilta eivätkä säätämiensä lakien seurauksia alamaisissaan: he ovat hurahtaneet ihmisten perusoikeuksia loukkaavan ja maamme demokraattista kehitystä uhkaavan uusliberalismin pauloihin. Syystä on vain luonnollista, että työttö- mien, vähävaraisten, vanhusten ja muiden syrjittyjen tarpeista ei välitetä eikä heistä huolehtimisen sallita tapahtuvan enää kunnan omien päättäjien ja osaavien työntekijöiden toimesta.

Kansamme perustuslaillisten oikeuksien vaarantuessa, omaan kuntaan ja sen kulttuuriin sitoutuneen identiteetin kadotessa sekä asioiden valmistelun ja päätöksenteon siirtyessä jonnekin kauas viimeisetkin mahdollisuudet viedään lähidemokratialta. Tokkopa siinä sitten auttaa edes se, että lainsäätäjät – tehtyään kansakuntamme kohtaloita koskevat lait ja päätökset – siirtyvät sujuvasti perustulakivaliokunnan huoneeseen päättämään, olisivatko heidän ratkaisunsa perustuslain mukaisia.

TURUN JA KUOPION TORIPARKKEJA EI VOI VERRATA

(Julkaistu Turkulainen-lehdessä 3.7.2013)

Turkulaisen pääkirjoituksessa ”Turun ydin kuntoon savolaisten opeilla” (12.6.2013) toimittaja Teemu Nurmi ei ota kantaa muutamiin tärkeisiin asioihin, jotka selkeästi erottavat Turun ja Kuopion toriparkit toisistaan. Kuopion parkki oli helppo rakentaa, koska se on rakennettu turvalliseen maaperään. Nurmi ei nosta esiin niitä suuria riskejä, joita Toriparkki Oy:n Turun torin maaperästä teettämät ”tutkimukset” sen turvallisuudesta eivät syystä ole osoittaneet.

Kuopiossa piti ”jotain tehdä, jotta keskustan vetovoima pärjää 10 km:n päähän valmistuneen Ikean ympärille tehdyn kauppakeskittymän kanssa”. Nurmi haluaa nirhaista Turun laidoille kaavoitettujen menestyvien markettien liikevaihtoa ohjaamalla sieltä suuri osa henkilöautoliikennettä keskustassa lisää melua, saasteita ja ruuhkia synnyttävään toriparkkiin. Ei kuitenkaan torin lähituntuman useisiin parkkihalleihin, jotka huonosti opastettuina ovat päivittäin melkein tyhjinä. Pääkirjoituksen mukaan nämä lähes mitään tuottamattomat hallit on jatkossakin syytä pitää hyödyttöminä.

Yhdyn Nurmen vaatimukseen siitä, että Turun kauppatori ja keskusta pitää rakentaa viihtyisämmäksi – ja nopeasti. Kaikki hidastelu sen osalta tuottaa niin taloudellisia kuin imagollisia menetyksiä kaupungillemme. Mutta minulle jäi epäselväksi se, mitä hän tarkoittaa sillä, että ”Kauppatori näyttää (…) autiomaalta, jossa lämminhenkinen terassi osoittautuu jatkossakin kangastukseksi, jos Turussa ei todellakaan aiota palastella keskustan kehittämisestä pienemmiksi osiksi”.

On selvää, että keskustan kovasti kaivatun uuden ilmeen osia ei toteuteta yhdellä kertaa. Mutta mitkä ovat nuo pääkirjoituksessa mainitut palastelun pienemmät osat? Kaupunginhallinnon ja Toriparkki Oy:n osakkaiden yhteistyön tuloksena ydinkeskustan ”kehittämiseksi” laaditusta toriparkkiasemakaavasta niitä ei löydy. Tokkopa kaupungin keskusvirastoston pöytälaatikostakaan, sillä sieltä ne olisivat kuntien tiedottamisvastuusta annetun lain mukaan tulleet julkisuuteen jo 30 vuotta sitten. Saman lain voimalla kaupunki tiedottaa kansalaisilleen aktiivisesti ratikkahankkeen eri valmisteluvaiheista!

Toriparkin vastustajat ovat väsymättä ja perustellusti tuoneet esille sen, että ydinkeskustan suunnittelun tulee lähteä kaupunkilaisten yhteisistä toiveista ja intresseistä. Kaupunginhallinnon tulee siis ydinkeskustan kehittämisen osalta harrastaa samaa kaupunkilaisten aktiivista kuulemista kuin heille varmaankin yhtä tärkeän ratikkahankkeen prosessoinnissa. Keskustan kehittämisen viitattu vaiheistaminen on tarkoituksenmukaista kokonaissuunnittelua, joka ottaa kaupunkilaisten mielipiteet riittävästi huomioon. Vain näistä premisseistä kulttuuri- ja elämysmatkailu, kestävä kehitys, kevyt- ja joukkoliikenne (myös ratikkaliikenne), arkkitehtuuri ja visualisointi (ydinkeskustan/torin ilme) jne. sekä torikaupan toimintaedellytysten parantaminen saavat ansaitsemansa paikan ja arvostuksen tulevaisuuteen tähtäävässä hyvässä kaupunkisuunnittelussa – ja keskustan kehittämissuunnitelmassa. Toriparkin rakentamiseen ehdollistettu asemakaava ja sen ei-julkiset ”johdannaispalastelut” ovat kaupunkilaisten tahdon ja kaupungin kokonaisedun vastaisia.