01/01/2013

MISSÄ TURUN KESKUSTAN KEHITTÄMISSUUNNITELMA?

Toriparkki Oy:n johtaja Heikki Vaiste pelotteli kaupunkilaisia viime kunnalllisvaalien alla TV:n ajankohtaisohjelman haastattelussa sillä, että mikäli toriparkkia ei rakenneta, keskustorin ympäristö harmaantuu ja rapautuu.

Vaisteelta on kuitenkin jäänyt huomaamatta, että niiden lukuisten vuosien aikana, jolloin hän on toriparkkia Turkuun ajanut, torin ympärys ei ole toriparkin puuttumisen vuoksi harmaantunut saatikka rappeutunut. Jos näin olisi, se on tapahtunut syystä, että hän ja/tai hänen kumppaninsa – syrjäyttämällä tiettyjä puolueita edustavien päättäjien keralla kaupunkikansan tahdon – ovat lamauttaneet ydinkeskustasta käytävän asiallisen kehittämiskeskustelun ja sen myötä kaupungin tärkeimmän alueen kehittämistä koskevan suunnittelun ja päätöksenteon.

Viitatun bisnesmaailman ja kaupungin päättäjien vuositolkulla kaupunkilaisten edun vastaisesti harjoittaman keskinäisen suhmuroinnin ja kaupankäynnin sekä kansalaismielipiteen laiminlyönnin selvästä kausaliteetista on seurannut, että ydinkeskustan tarkoituksenmukaisen, kaupunkilaisia laajasti hyödyttävän kokonaissuunnittelun on annettu väistyä toriparkin rakentamista puolustavan pienen klikin omien tavoitteiden ja etujen tieltä.

Syystä ei ollut kovin suuri ihme, kun kuulin, että Turun muuten niin maineikkaalla kaupungilla ei ole olemassa lainkaan keskustansa pitkän tähtäimen kokonaisvaltaista kehittämissuunnitelmaa! Ei osana kaupungin yleiskaavaa, ei osana keskustan asemakaavaa! Edellä esitetyn valossa voidaankin esittää vain retorinen kysymys: miksi kaupungin päättäjät ovat ”unohtaneet” työkalupakistaan näin tärkeän instrumentin?

Turun ja sen asukkaiden kannalta tosi ikävän ja kalliin toriparkkisekoilun lopettamiseksi oikeutettu vaatimus uudelle kaupunginvaltuustolle on, että se ottaa kaupungin kehittämiseen uuden, jämäkän otteen ja tekee päätöksen keskustan kokonaisvaltaisen kehittämissuunnitelman tilaamisesta. Suunnittelun korkean tason ja puolueettomuuden turvaamiseksi tämä kaupungin ja kaupunkilaisten kokonaisetuun perustuva suunnitelma tulee tilata ulkopuolisilta asiantuntijoilta!