lauantai 13. tammikuuta 2018

TUHANNELLA EUROLLA VOI KIELTÄYTYÄ KAIKESTA

ZEIT ONLINE – ARBEIT 
Mit 1.000 Euro kann man zu allem Nein sagen
1 000 eurolla voi kieltäytyä kaikesta

Toistaiseksi 124 ihmistä on saanut yhdistykseltämme vuosittaisen perustulotulon. Mitä opimme heidän kokemuksistaan?

Vieraskynä: Michael Bohmeyer, 1.1.2018
Artikkelin ja kuvatekstien käännös 7.1.2018: Jouko Hemmi

(Valokuva, jossa Euro-seteleitä rullissa)
Hän, joka saa rahan, käy tavallisesti läpi kolme samaa vaihetta, toteaa Bohmeyer. Ei ole väliä, onko joku viranhaltija tai koditon, opiskelija tai eläkeläinen.

Viime vuosina olemme voineet havaita poliittisen idean, vastikkeettoman perustulon, hämmästyttävän nopean [kannatuksen] kasvun. Saksassa kaksi kolmesta ihmisestä kannatti sitä vuonna 2016, samoin kuin yksittäiset konsernin johtajat, filosofit ja puolueen johtajat ovat vahvasti asettuneet kannattamaan ideaa.

Miksi perustulolla on niin paljon faneja? Mielestäni se ei nyt yksinkertaisesti ole sosiaalipoliittinen lisätoimenpide, vaan merkki perustavaa laatua olevasta uudesta paradigmasta. Työllisessä yhteiskunnassamme ihmiset tarvitsevat rahaa selviytyäkseen. Ja perustuloyhteiskunta antaa rahan heille yksinkertaisesti vastikkeettomasti, lisäkysymyksiä pyytämättä. Yksinkertaisesti näin, koska he ovat ihmisiä. Perustulo kertoo heille joka kuukausi: olet kunnossa, saat luvan olla, uskomme sinuun, me luotamme sinuun. Tämä on jotain aivan uutta, joka muuttaa meidät – sisäisesti.

Oma perustuloni

Olen kokenut sen omassa elämässäni. Perustin yksitoista vuotta sitten kavereiden kanssa Internet-yrityksen, vuoden 2013 lopulla lähdin sieltä kävelemään. Siitä lähtien yritys on maksanut minulle kuukausittain 1 000 euron ”vastikkeetonta voitto-osuutta”. Ennen lähtöäni ansaitsin 3 000 euroa nettona [kuukaudessa]. Sitten yhtäkkiä minulla oli jonkinlainen perustulo ja paljon aikaa. Kahden päivän kuluttua katosivat vatsakipuni, joista olin kärsinyt vuosia ja joista ajan kuluessa ajattelin, että ne yksinkertaisesti kuuluisivat elämään.

Tarvitsin muutaman kuukauden käsitttääkseni, että kukaan ei todellakaan soittaisi minulle töistä ja että siitä huolimatta saan rahaa joka kuukausi. Vasta sitten löysin tosiasiallisesti rauhan – ja minä muutuin: nauroin useammin, tulin rohkeammaksi ja empaattisemmaksi. Suhde lapsiini parani. Tosin minulla oli enää vain yksi kolmasosa rahasta käytettävissä, mutta mistään ei ollut pulaa. Minulla ei enää ollut sellaista tunnetta, että minun täytyisi kuluttamalla korvata rasittava työ. Sen sijaan minussa kasvoi uteliaisuus maailmaan: seminaareihin, kirjoihin, matkustamiseen. Puolen vuoden perustulon [saamisen] jälkeen pääni kuhisi pelkkiä liikeideoita ja halua luoda jotain.

(Vasemmassa freimissä Michaelin kuva ja sen teksti:)
Kesästä 2014 alkaen "Mein Grundeinkommen" (Minun perustuloni) -yhdistyksen perustaja Michael Bohmeyer kerää joukkorahoituksella rahaa vastikkeettomalle perustulolle. Niin pian kuin 12 000 euroa on tullut kasaan, yhdistys arpoo perustulon vuodeksi yhdelle henkilölle.

Perustuloni teki minusta muutamassa kuukaudessa uuden ihmisen. Halusin jakaa tämän kokemuksen ja käynnistin aloitteen "Minun perustuloni”. Tiedustelin lahjoituksia lupauksella:
jos onnistuisin keräämään 12 000 euroa, lahjoittaisin ne 1 000 euron kuukausittaisena perustulona satunnaisesti valitulle henkilölle. Muutamassa viikossa minulla oli nuo rahat kasassa. Tänään, kolme vuotta myöhemmin, tästä hullusta ideasta on tullut 23 työtoverin yhdistys, jolla on 2,5 miljoonan euron vuosittainen lahjoitusvolyymi.

Tähän mennessä olemme antaneet 124 ihmiselle vuotuisen perustulon. Joka kuukausi tulee seitsemän uutta lisää. Äskettäin kutsuimme kaikki aiemmat voittajat Hampuriin keskustelemaan heidän kanssaan siitä, mitä perustulo oli heidän elämässään muuttanut. Samalla löysimme tiettyjä malleja: hän joka saa perustulon, käy sen saatuaan läpi samat kolme vaihetta. Sillä ei ole väliä, onko joku työsuhteessa tai koditon, opiskelija tai eläkeläinen.

Ensimmäinen vaihe: riippuvuuden tunteminen

Vapaus – en usko!" sanovat monet voittajat [perustulo-]vuotensa alussa. "Nythän olen sidoksissa lahjoittajiin, siis taaskin riippuvainen muista." "Kyllä", soitan heille. Olemme kaikki riippuvaisia. Jo tänään ja yhtälailla perustulolla. Jokainen ihminen tarvitsee yhteiskuntaa. Ilman toisia voisimme tuskin selviytyä muutamasta päivästä. Ja siitä huolimatta uskottelemme varsin mieluusti itsellemme, että voisimme työllä hankkia itsellemme vapauden. Tämä vapauden käsitys tekee kapitalismista niin vahvan: kuvitelman siitä, että voisimme ensin työskennellä muilta vapauteen ja sitten ostaa itsemme vapaaksi. Perustulo osoittaa, että tämä ei pidä paikkaansa.

Siksi monet ihmiset pelkäävätkin tätä ideaa. He kokevat, että tämä kapitalistinen lupaus vapaudesta on vanhentunut. Sillä yhtäkkiä tulot, joita aikaisemmin olin niin moraalisesti kaunistellut, virtaavat vastikkeettomasti tililleni joka kuukausi. Tämä saattaa asettaa kyseenalaiseksi oman elämän saavutuksen, elämän tähänastisen merkityksen ja koko arvojärjestelmämme. Ennen kuin hyväksymme tällaisen tuskallisen ajatuksen, järkeistämme sen mieluummin näennäiseksi argumentiksi perustuloa vastaan, osoittelemme sormella toisia ja väitämme: "Ne eivät sitten enää mene töihin."

Toinen vaihe: vapauden sietämisen oppiminen

Vasta kolmen, neljän kuukauden kuluttua suurin osa perustulon saajista rentoutuu; usein sen jälkeen, kun ystävät ovat heille sanoneet: Hei, sallihan toki itsellesi kerrankin jotain hyvää! Ei sen salliminen itselle ole lainkaan niin helppoa. Tietenkin me kaikki voimme itsellemme ostaa jotain, jotta voimme vähän aikaa paremmin. Mutta sallia itselle lepoa, hengittää syvään ja kohdella itseä ystävällisesti, se on vaikeaa useimmille meistä. Tämä johtuu siitä, että lähes kaikilla ihmisillä on vahva usko, että heidän täytyisi ensin ansaita ihmisarvonsa. Kun perustulo yhtäkkiä tekee heille ymmärrettäväksi, että he ovat arvokkaita myös ilman työsuorituksia, se saa silloin ihmiset epäilemään.

Hampurissa kysyin voittajalta, mitä liikkui hänen ajatuksissaan heti voiton jälkeen. Hän vastasi: "Nyt voin lopultakin miettiä rauhassa, mitä kaikkea kaunista haluan vielä tehdä elämässä." Mikä kuulostaa niin ylelliseltä, sen ei välttämättä tule kuitenkaan olla helppoa. Perustulo synnyttää mahdollisuuden, että jotain muutakin voisi työkseen tehdä ja että oma identiteetti voisi olla jopa paljon muutakin kuin vain työn tunnus. Seuraa vääjäämättä kysymyksiä: onko aktiviteettini minulle vielä sopiva? Haluanko todella elää näin? Mitä lyön laimin juuri nyt?

Perustulon myötä minkään ei tule jäädä ennalleen. Saman aikaisesti en luonnollisesti voi muuttaa kaikkea. Tämä uusi vapaus täytyy oppia sietämään. Jos [tai: kun] se onnistuu, alkaa kolmas vaihe, jolla on kyky muuttaa maailmaa.

Kolmas vaihe: henkilökohtaisen vastuun löytäminen

Nykyään ihmiset voivat toki päättää itse siitä, miten he hakeutuvat (työ-)markkinoille, mutta eivät markkinoiden ulkopuolelle jäämisestä. Se ei ole vapautta. Se on totalitarismia. Uusliberalistiset poliitikot ja osakkeenomistajat vaativat usein työntekijöiltä ”omavastuuta". Mutta aitoa omavastuuta ei voi vaatia, vaain ainoastaan itsensä kehittämistä.

Perustulo sitävastoin antaa minulle turvallisuuden – ja sen myötä vapauden voida sanoa "ei" kaikelle: työlle, avioliitolle itsensätyöllistäjän kanssa, nuottipainannalle koulussa. Mutta jos minä voin sanoa "ei", niin "kyllä" saa aivan uuden laadun.

Niinpä projektimme voittajat kertovat, että he ovat perustulon ansiosta oppineet rakastamaan työtään uudestaan, tulleet tuottavammiksi ja samalla vähemmän stressaantuneiksi. Kun minun ei enää ole pakko, niin silloin voi yhtäkkiä syntyä sisäinen motivaatio.

Perustulovuotensa kuluttua edessäni on itsetietoisia, reflektoituneita ja terveitä ihmisiä,
jotka avarakatseisesti seurustelevat muiden kanssa ja joilla on kykyä ja halua organisoida jotain mielekästä. Yhteisö maksoi heille luottamusennakon, ja he ovat muuttaneet sen itseluottamukseksi.

Paradigmamuutos: luottamus pelon sijaan

Nämä kokemukset tekevät perustulosta minulle yhden harvoista toivonpilkahduksista. Elämme hyper-monimutkaisessa maailmassa, jossa on suunnattoman suuria haasteita, kuten uhkaava ilmaston romahdus, sosiaalisen eheyden särkyminen ja digitalisointi, jotka tosiasiallisesti voisivat kyseenalaistaa ihmiselämämme. Samaan aikaan heikkenevät ne instituutiot, jotka ovat tähän saakka aina välittäneet tällaisista suurista kysymyksistä: kansallisvaltiot, puolueet, sosiaaliviranomaiset, ammattiliitot.

Perustulo tarttuu sen vuoksi maailman muuttamiseen uudesta näkökulmasta: jokaisen yksilön sisimmästä, tunteesta. Siten se vapauttaa kykymme ja taitomme, jotka tarvitsemme uuden maailman käsittelemiseksi. Työ, sivistys, kulutus, terveys, perhe, valtio, rakkaus, kasvatus – itse asiassa kaikki muuttuu automaattisesti perustulon ansiosta.

Mutta vaikka tämä instrumentti on niin mahtava, se näyttäytyy [meille] aivan lumovana. Perustulo ei ole vallankumous, koska vallankumoukset ovat aina verisiä ja lopulta vain toinen eliitti hallitsee. Siitä huolimatta perustulo on vallankumouksellinen, koska se syntyy yhteiskuntajärjestelmämme sisällöllisessä ytimessä ja korvaa pelon luottamuksella.

Haluan elää tässä yhteiskunnassa! Minulle tuottaa iloa luottaa ja nähdä, että perustulo toimii. Jos myös Te haluatte sen, silloin kutsun Teidät esittämään itsellenne kysymyksen: mitä tapahtuisi, jos minulla olisi yhtäkkiä perustulo?