tiistai 13. joulukuuta 2011

Avoin kirje presidenttiehdokas Sauli Niinistölle 14.11.2011
 
Tervehdys atomikaupunki Loviisasta!

Olit vakuuttava TV1:n viime lauantain Ykkösaamussa! Erityisen hyvää oli, että otit esiin päähänpotkittujen aseman. Siinä kiinnitti huomiotani erityisesti käyttämäsi sana 'syrjäytyneet'. Samoin po. sanan käyttöön ovat kiinnittäneet vakavaa huomiota kansalaisjärjestöt (kuulun itse pieneen suomenruotsalaiseen järjestöön nimeltään NätverkX), joiden keskuudessa tuo sana vaaditaan muutettavaksi vastaamaan todellisuutta. Oikea termi on 'syrjäytetyt'. Kukapa nyt pysyvästä tai edes vähemmän pysyvästä työsuhteesta tms.:sta haluaisi omaehtoisesti syrjäytyä, varsinkaan työttömyyden pahimpaan seuraamukseen: köyhyyteen.

'Syrjäytynyt'-sanan käyttö on poliittista jargonia, jolla joko hämätään kansaa tietoisesti tai annetaan selvästi ymmärtää, että työttömyys on lähtökohtaisesti työttömän itsensä syy. Ilmiön psykologian kaikessa alastomuudessaan vahvistaa se, että vastuu kansalaisen työttömäksi joutumisesta, samoin kuin työttömyyden aiheuttamista taloudellisista ym. seurauksista, on lakien ja asetusten estämättä sälytetty yksipuolisesti työttömien harteille.

Sillä voi vain kuvitella, kuinka harvalukuinen on kansalaistemme joukko, joka satojen tuhansien (!) ihmisten kokemasta köyhyydestä ja nöyryytyksestä ei haluaisi irtautua ja päästä työnsyrjään kiinni. He kaikki tietävät sen, että vain työstä saatava palkka varmistaa kansalaiselle asiallisen toimeentulon ja hyvinvoinnin. Muuten, kun puhutaan kansalaisjärjestöjen hellimästä perustulosta eräänä vaikuttavimpia keinoja parantaa kansalaisten universaaleja oikeuksia ja yhdenvertaisuutta, väitteet perustulon laiskistavasta vaikutuksesta voidaan em. perustelulla heittää oitis roskakoriin. Ihminen, joka on syrjäytetty yhteiskunnan aktiivikansalaisuudesta, ja pahimmassa tapauksessa leimattu (näin hyvin monet työttömät kokevat) epäkelvoksi yhteiskunnan hylkiöksi, niin mitä tässä valossa tällaiste väitteiden semantiikka tarkoittaa? Ilmeisesti sitä, että hyljättyjen ihmisten pitäisi laiskistua vielä enemmän! Ei sitä, että heille haluttaisiin palauttaa heidän arvokkuutensa ja ihmisarvonsa!

Sellaiset puheet ovat vain hyväosaisten ay-liikkeessä asemansa puolesta turhaan pelkäävien läpinäkyvää pahansuopaisuutta – ja ymmärtämättömyyttä työttömien vaikeaa elämäntilannetta kohtaan.

Lainsäädännöstä heijastuva, työtöntä pahasti nöyryyttävä hallintokulttuuri myötäilee viitattuja epäkurantteja lakeja. Miten se muuten voisikaan olla! Luukulta luukulle juoksuttaminen, mahdoton paperisota (loppuun ajattuina syrjäytetyt eivät aina osaa tai jaksa täyttää kuukausittain vaadittavia anomuksia eri viranomaisille ja etsiä lukemattomia lippusia ja lappusia sieltä sun täältä). Kummastusta herättää erityisesti syrjäytettyjä palvelemaan palkattujen sosiaali- ja työvoimatoimiston (ennen tämäkin termi vastasi todellisuutta: se oli aito työnvälitystoimisto silloin, vielä 80-luvulla, kun elintaso oikeilla elintasomittareilla mitattuna oli vielä huomattavasti korkeampi kuin tänä päivänä!) sekä muiden viranomaisten asenteet ja päätökset, jotka ovat ristiriidassa jopa työ- ja sosiaalilainsäädännön perusoikeuksien sekä TSS-oikeuksia koskevien kansainvälisten sopimusten sääntöjen ja käytäntöjen kanssa.

Mutta mitä viranomaisetkaan voivat muuta tehdä, kun he joutuvat asiakkaittensa vihaisiin reaktioihin vastatessaan vetoamaan lakipykäliin?! Nykyinen sosiaalietuuksiin liittyvä kontrolli tulisikin arvioida kriittisesti perustuslain 1 §:n ihmisarvon sekä oikeuksien ja vapauksien näkökulmasta sekä myös yksityissuojan näkökulmasta. Myös termi 'sosiaalietuudet' on vahvasti väritetty kuvaamaan aivan muuta kuin sitä rahaa, jolla toimeentulotuen varassa kituuttava työtön yrittää köyhyydessään tulla toimeen. Paljon lähempänä totuutta olisi sana 'köyhäinapu', jopa 'almu'. Ei köyhien asemaa pidä sievistellä!

Lainsäädäntö lähtee tänä päivänä siis niistä premisseistä, joiden mukaan työmarkkinat ja niiden ”johdannaisina” taloudellisen, kulttuurisen ja sosiaalisen vaikuttamisen mekanismit toimivat vahvemman oikeudella ja ehdoilla. Yhteiskunnallisten murrosten, kuten nykyisen kaltaisen suurtyöttömyyden, uhatessa (myös yhteiskuntarauhaa), nämä vahvemmat toimijat vapautetaan kuitenkin kaikesta vastuusta, mutta epäkohtien ja onnettomuuksien vakavista seurauksista laitetaan kärsimään ne, joilla ei ole patogeenin kanssa mitään tekemistä! Voi vain arvailla, mitkä nämä toimijat ovat nimeltään. Ne ovat niitä tahoja, joiden toimesta toteutuu poliittisen eliittimme harjoittama uusliberalistinen (lue: turbokapitalistinen) politiikka ja kehitystrendi, " new management", jolla turvataan perustuslain tarkoittama ”yhdenvertaisuus lain edessä” eli hyvinvointi muille kuin yllä mainituille sadoilletuhansille kansalaisille.

Kansalaisjärjestöissä (niissä, jotka eivät toimi valtion avustuksilla) ollaan hyvin huolestuneita valitun kehitysopin vaikutuksista. Suunta on hyvin vaarallinen! Yhä huolestuttavampia esimerkkejä nousee esiin. Niistä vakavimpia ovat ns. kuntauudistus, joka toteutuessaan merkitsee kansanvallan ja demokratian rajua heikentämistä, sekä erityisesti kunnallisten peruspalvelujen edelleen heikentämiseen tähtäävät toimet. Muutama sana tässä vain jälkimmäisestä.

Uusliberalismin keskeiseen ideologiaan kuuluu kriisiyttää julkiset palvelut, jotta ne voidaan ulkoistaa liike-elämälle – ja esim. sairaanhoitopalvelut toteuttaa tehokkaammin! Uusliberalistit ovat vain ”unohtaneet” yhden pikku asian: sen, että he eivät ole tuoneet julkisuuteen hallussaan olevaa mittaria, jolla voitaisiin yleisen edun nimissä todentaa liike-elämän ehdoilla tapahtuvan sairaanhoidon suuremman tehokkuuden tai paremman tason verrattuna julkishallinnon sairaanhoitoon. Sen toimintaedellytykset oli siis ehditty jo kriisiyttää ennen kuin vastustajat pääsivät puuttumaan asiaan! (Vrt. salakavala valtion kehysbudjetointi, joka toimii erinomaisen tehokkaasti kunnallisten peruspalvelujen kriisiyttämisen instrumenttina - ja tehostaa myös pyrkimyksiä em. kuntauudistukseen.)

Peruspalvelujen ulkoistamisen yhteiskunnallisista vaikutuksista ei ole vielä kattavia tutkimuksia, mutta juuri peruspalvelujen ollessa kyseessä huoli eriarvoisuuden lisääntymisestä edelleen kansan keskuudessa kasvaa kaiken aikaa. Asiaan on kiinnittänyt vakavaa huomiota julkisuudessa mm. perustuslakivaliokunnan pj. Johannes Koskinen. Mitä suuremmat voitot yrityksille, sitä kalliimmiksi peruspalvelut tulevat, sitä enemmän suhteessä muihin kansalaisiin työttömät ja köyhät joutuvat tinkimään entisestään heikennetystä ”ostovoimastaan”.

Vielä lopuksi. Kansalaisjärjestömme teki vuonna 2008 kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle (silloin Riitta-Leena Paunio) näistä em. työ- ja sosiaalilainsäädännön perusoikeuksien sekä TSS-oikeuksia koskevien kansainvälisten sopimusten sääntöjen ja käytäntöjen rikkomisesta Suomessa. Meitä oli neljän hengen työryhmä, jota johti sinunkin hyvin tuntema, arvostettu Helsingin yliopiston oikeustieteen prof. Lard D. Eriksson (hän oli puheenjohtajana hallituksen asettamassa perustuslain uudistamiskomiteassa), kantelun sisällön työstämisestä vastannut oikeustieteen tri Vivan Storlund sekä psykologi-teologi Linda Lavast-Slotte ja allekirjoittanut. Vetosimme Paunioon voimakkaasti ja pyysimme häntä kiinnittämään myös kansanedustajien huomion esille nostamiimme vakaviin epäkohtiin. Paunion vastaus oli epätyydyttävä; erityisesti siltä osin, että hän ei vienyt asiaamme eteenpäin eduskunnassa. Pidimme hänen menettelyään jopa käsittämättömä. Ehkäpä siinä oli takana se ajatus, että hän pelkäsi seurauksia, jos lähtisi arvioimaan kansanedustajien/lainsäätäjän osuutta edellä mainittuihin epäkohtiin, myös mahdollisesti periaatteella, että leivän antajan kättä ei pidä lähteä puremaan. Voin halutessasi toimittaa s-postitse tämän kantelun luettavaksesi. - -

Tarkoitukseni oli omalta puolelta - osin myös omista kokemuksestani – raottaa sitä ”salaperäisyyden verhoa”, jonka taakse kätkeytyy vielä paljon asioita, joista hyväosaisten Suomi tai edes lainsäätäjämme eivät tiedä riittävästi. Syy-seuraus-ilmiöihin lähempi tutustuminen auttaisi heitä kaikkia näkemään ”syrjäytyneiden” arkitodellisuuden kattavammin, voisiko sanoa: oikeassa valossa. Erityisesti lainsäätäjien olisi syytä ryhtyä muuttamaan asenteitaan ja paneutua seuraamaan säätämiensä lakien vaikutuksia kansan keskuudessa (vrt. esim. Turun yliopiston oikeustieteen prof. Jyrki Talan lausunnot asiasta). Nyt ei näin tapahdu – valitettavasti.

Jouko Hemmi
Loviisa