11/03/2012


FINNAIRIN JOHTAJIEN EDESOTTAMUKSISTA – JA VÄHÄN PÄÄTTÄJIENKIN

Finnairin johtajien itselleen myöntämät lähes kolmen miljoonan euron lisäbonukset ovat nostattaneet kansalaisissa, ay-liikkeessä, kansalaisjärjestöissä jne. vastalauseiden myrskyn. Finnairin työnkekijät ovat raivoissaan. Joidenkin puolueiden piirissä vaaditaan jo – aivan oikeutetusti – Finnairin johtajien lisäbonuksista päättäneiden erottamista kaikista valtionyhtiöiden hallitusvastuista.

Onhan se törkeyden huipentuma, että valtio-omisteisen yhtiön korkeimpien johtajien, joilla jo muutenkin on hulppeat palkat ja edut, annetaan palkita itseään vielä ylimääräisillä hulppeilla bonuksilla. Yhtiön budjetin tasapainoon saattamiseksi he vaativat säästötoimenpiteitä, jotka he toteuttavat leikkaamalla samanaikaisesti työntekijöidensä palkat! Myös tutkijat ja muut yhteiskunnalliset vaikuttajat, joilla on järki ja sydän paikallaan, ovat syystä voimakkaasti arvostelleet Finnairin toimia.

Mutta missä viipyy valtioyhtiöiden ohjauksesta vastaavan ministeri Hautalan vastatoimet? Missä viipyy erityisesti presidentti Niinistön kannanotta asiaan? Hänhän nosti virkaanastujaispuheessaan (1.3.) esille sen, että ”Presidentti on se talouden ja eheyden toimija”. Puheensa pari rivia aiemmin hän totesi: ”Eheys voidaan taata vain, jos oikeudentunto vallitsee.” Lisäksi hän on erityisesti korostanut toimiaan nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Eikö Finnairin kaltaisiin törkeyksiin tulisi juuri kansamme korkeiden edustajien puuttua?! Kun näin ei ole tehty – ja vastaavia tapauksia nykyhistoriassamme on paljon -, allekirjoittaneeltakin loppuvat sanat kuvaamaan tämän moraalittomuuden syvässä suossa mellestämisen jatkumista vuodesta toiseen.

Erityisesti presidentin voimakas ulostulo ja kannanotto Finnairin johtajien kähmintäasiassa on nyt suoranainen välttämättömyys. Muutenhan häneltä menee heti kättelyssä pohja omilta humaanisuuden hehkutuksiltaan, ja taitaapa kansan luottamuskin uutta presidenttiä kohtaan joutua koetukselle.